YLEISTÄ RAUHANYHDISTYKSESTÄ

TIEDOTE 13.3.2020

Lahden Rauhanyhdistyksen järjestämät tilaisuudet on peruttu toistaiseksi Suomen hallituksen ohjeistukseen perustuen. Näin pyrimme torjumaan koronaviruksen leviämistä. Peruminen koskee kaikkia tilaisuuksia.

Seuroja on mahdollista kuunnella sunnuntaisin
tai muiden rauhanyhdistysten seuroja:

Ohjelman mukaisen toiminnan uudelleen aloittamisesta ilmoitetaan hyvissä ajoin. Ajantasainen tiedote löytyy nettisivuilta 

”Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa.” Ps. 91:9


Lahden Rauhanyhdistyksen johtokunta



Lahden Seudun Rauhanyhdistys ry edustaa vanhoillislestadiolaista herätysliikettä Lahden ja sen ympäristökuntien alueella. Se on yksi Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) noin kahdestasadasta jäsenyhdistyksestä. Yhdistyksen noin 510 jäsentä kuuluvat Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon.

Rauhanyhdistyksen tarkoituksena on niiden sääntöjen mukaan "herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa".

Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!

AJANKOHTAISTA:


Kuuntele nettiseurat

Toimintakalenterista löydät seurojen lähetysajat.

Kesäseuraradio

 
Powered by Etomite CMS.